Meillä on tänään kylän oma ns. kulttuuripäivä, ja joka puolella järjestetään erilaista ohjelmaa. Esim. kirjasto on monena vuonna järjestänyt poistomyynnin, joissa hinnat 0,20sentistä euroon ja myynnissä kirjoja, lehtiä, lp-levyjä ja sarjakuvia. Joka vuosi olen käynyt siellä, tosin joka vuosi olen ollut myöhässä, niin tänäkin vuonna. Jostain olin saanut päähäni, että se alkaa klo 12 ja olix yllätys, että se alkoikin jo klo 10. Harmittaa vähäsen, kun siellä oli tänä vuonna käsityölehtiä ja marttalehtiä ja avotakkoja jne "laatulehtien" vuosikertoja eurolla. Mitähän siellä olisi ollut heti kymmeneltä...?

No, onnistuin kuitenkin pelastamaan siskolle v.2000 suuren käsityökerhon lehdet ja itelleni saman kerhon parhaita neuleita ja parhaita ompelusohjeita lapsille.

        1623202.jpg
En tiedä, onko näillä käytännössä mitään virkaa, hauskoja kuvia kuitenkin pullollaan ja onhan siellä mallineuleita moneen lähtöön, tuskin niitä laatikkomallisia neulepaitoja kukaan koskaan enää toteuttaa.
Lisäksi lähti 7 eurolla kassillinen kaikenlaisia kirjoja lomalukemiseksi. Muutaman niistä olen lukenut aikaisemminkin ja sen verran vaikuttunut olin esim. tästä, että pakko oli euro satsata:

        1623204.jpg

Suosittelen, jos jostain löydätte. Mary Higgins Clarkin kirjat joutuu ahmaisemaan melkein kerralla :)

Kiitoksia sukan kärkikavennusvinkeistä, katotaan, millainen seuraavasta sukasta tulee.
Nyt takaisin pihailemaan, toi uus kesäneule ei oikeen edisty, silmukat menee koko ajan väärin. Onkohan mallissa vikaa, sillä tekijässä ei ainakaan ole.. ;) Onko joku tehnyt jo sen nro 20, onko siinä pitsikuviossa jotain hämärää?

Ostin vielä mielijohteesta pari levyä, näissä tunnelmissa siis kesäistä lauantaita viettäen:

       1623205.jpg