Tämä toukokuu hurahtaa ihan käsistä enkä saa mitään aikaan.
Sukkia on tiedossa ja ne hel**tin tabletitkin on valmiita, mutkun ehtis vaan vähä viimeistellä niitä niin, että kehtais tänne tuoda esiteltäväksi.
Elämä vie nyt vaan niin mukanaan, ettei juurikaan ehdi sohvalla käsitöitä harrastaa. Selkäkin on taas jumiutumassa, joten lenkkiä ruohonleikkurilla ja ilman on tullut harrastettua.

Mutta oomma silti jotain perustavaa laatua olevaa saanut aikaan. Eli mulla on uusi elämäntoveri!
Edellinen ehtikin elää vierelläni yli 13 vuotta, tukien ja auttaen, valittamatta, ilman huoltoa ja muita murheita, muuttaen kanssani paikasta toiseen ja aina ollut valmiina tositoimiin. Toisina päivinä kaveri on saanut vääntää parastansa jopa kuusi kertaa päivän aikana, välillä vain yksi kerta päivässä on riittänyt, joten kyllähän hän on jo lomansa ansainnut. Perjantaina päästin kaverin eläkkeelle toivoen yhtä pitkää ja intiimiä suhdetta seuraajansa kanssa. Sisäänajo on suoritettu tänä aamuna, joten siksi ehkä pienellä kiireellä tässä naputtelen, töihinkin pitäisi kohta lähteä..

            1592378.jpg

Kuvaan mukaan pääsi muutama kerä Tinttamarellin lankaa. Ostoksia kun kerran kuvasin.
Tilasin Fabelit hetken mielijohteesta, kun olin pari iltaa hipelöinyt voittotarvikkeita. Kattellaan, saanko mitään aikaan, kun se aika valuu sormien välistä jonnekin. Jos joku on sitä nähnyt niin viittikkö vinkata, tahtoisin saada sen kiinni..

Ihanan aurinkoista alkuviikkoa kaikille, toivottavasti arska muistaa viikonloppuna juhlivia..