Jaykkarit odottaa edelleen tekijää, sillä täällä on käynyt varsinainen hurahdus.

Viimeviikolla pääsi vihdoinkin puikoille monta aikaa mielessä olleet piraattilapaset ja nyt ne sitten ovat valmiit. Langanpäät vaan meinasivat viedä multa hengen. Sillä, pääteltävinä oli pari muutaki lankanpäätä:
    1308090.jpg
Kun vauhtiin pääsin, repes homma täysin käsistä. Novitan talvi 2007 -lehdestä jo sen ilmestymisen aikoihin kattelin niitä ihanan raikkaita lapasia ja nyt oon sellaset tehnyt (varret on kyllä vähän sinnepäin...). Tytär nappas ne het käyttöönsä, vaikka ovatkin ns. naisten kokoa :)
Ohje tempasi niin mukaansa, että nyt on puikoilla miestenkokoa olevat lapaset:
    1308073.jpg
Kaikki lapaset siis Novitan seiskaveikasta, tumman harmaa lanka on Jussia. Seuraaviakin suunnittelen edelleen samasta langasta, taitaa se seiskaveikka kolmepuolikkailla bambuilla olla mun juttu :)
Ainiin, ne pääkallot:
    1308070.jpg
Värit taitaa olla vähän vääristyneet, kun päättelin noita langanpäitä koko kauniin, auringonpaisteisen päivän ja sitten kun kaikki oli piilotettu, lapasille höyryrautaa näytetty ja oli kuvauksen aika, ulkona olikin jo ihan pimeää..
Onhan noissa virheitä, ne jotka on monet piratesit tehneet huomavat, että ainakin keskimmäistä pääkalloa on lyhennetty yhdellä kerroksella. Lisäksi mun käsiala ei kauheeta herkkua ole. Mutta, omasta mielestäni nämä nyt on paremman näköiset kuin ne edelliset. Mielessä on vielä ainakin yhdet, vähän pienemmät piratekset, luultavasti tekisin erään tulevan eskarilaisen onnelliseksi moisilla käsineillä..

Sitten mainitsin oman pojan tarvitsevan vaihtolapasia, kun ne samaiset pääkallot on aina märät. Sininen Huopanen näytti hyvältä Vapaa Valinnan lankakorissa ja ajattelin kokeilla, ihan ekaa kertaa. Kerästä syntyi vyötteen ohjetta vähän muokkaillen jättislapaset:
    1308081.jpg
Huovutuskin onnistui hyvin, yllättävän paljon meni vaan muovipussien virittelyyn aikaa.
Tai no, mitä mieltä olette?
    1308086.jpg
Harmittaa vähän, että niistä kuitenkin tuli liian isot pojan käsiin, mutta muuten tiiviit ja kivat. Erikoista, että Huopanen nyppyyntyy ja muuttuu siitä sileästä, pehmeästä pinnasta sukkelan nuhjuiseksi.
Yritän vielä jollakin konstilla pienentää niitä hiukkasen, 60 astetta koneessa taitaa olla jo hiukan liikaa...?
    1308076.jpg
Toisaalta, kyllähän nämä varmasti menevät vielä vaikkapa patakintaina, ellei muuta käyttöä ole ;)

Tälläistä hanskapitoista postia tälläkertaa, tuo Novitan lapasmalli on kyllä ihana, teen vielä ainakin parit sellaiset, ideana itää itsevärjättyjen seiskaveikkojen käyttö..
Lisäksi, lapanen on kevyt käsityö selälläänkin tehtäväksi, eikä bambupuikotkaan luista silmille :)
Selästä vielä senverran, että eilen olin "vähän hoidossa", tämä päivä on ollut parempi kuin moneen viikkoon, joten ehkä tämä tästä *pitää peukkuja*.

Mukavaa hiihtolomaviikkoa kaikille!

P.S. käykääpä vastailemassa kyselyyn