Olin viikonlopun duunissa ja niinkuin lauantaina mainitsin, hiekkaa oli huusholli väärällään, kun kotiuduin. Ei huvittanut imurointi vielä sunnuntainakaan, ja mietin, mitäs kivaa keksisin.. oliskos nyt sellainen hetki, kun avainkaappi saa maalin rinnuksilleen..?
Avainkaappihan on jo lähes vuoden odottanut maalia pintaansa ja eilen se hetki sitten tuli (hmm.. missähän on tuo pitsinpalanen...?). Maalikin oli ostettu samaan aikaan kaapin kanssa, muuta ei enää tarvittu kuin etsiä suti. Haju oli muuten melkoinen, kuinka askartelumaali voikaan haista noin hirveältä?
Tänään aamulla kaivelin servettilaatikkoa, sillä alunperin kaappia varten ostamani servetit ei sopineetkaan maalin väriin. Häälahjaservetti pääsi käyttöön, johan niitä jemmailinkin toistakymmentä vuotta. Servettilakkaa pari kerrosta ja tadaa:

            1442883.jpg
Värikin on just sopiva, vaikka valkoista kuvittelin ostavani, niin purkin päällähän lukee "Lichtgrau".. Sen verran kouluaikaan on kyllä kieliä luettu, että tuo pitäisi osata tulkita..
Jotain kaappi vielä kaipaa, esim. nuppi ja "nyöri" jollain toisella värillä tms.. Pitänee kiertää Tiimarin kautta, kun kohta lähden asioille. Lakkasin vielä pikkutulppaanin kaapin kumpaankin sivuun, mutta niistä en saanut sellaista kuvaa, kuin halusin, joten ne jää mielikuvituksen varaan :) Lisäksi ongelmana on, että mites sen seinään saan, kun siellä ei ole kiinnityssysteemiä takana. Pitää vissiin sellanenkin käydä ostamassa..

Toinen jutska, mistä innostuin eilen illalla, oli lasinaluset. Suunnittelin niitä jo ennen sairasloman loppua, mutta vasta eilen sain niin vahvan taideajatuksen, että nyt niitä on. Piirtelin kukkasta piirrustuspaperille kaavaksi ja leikkasin paksusta A4- kokoisesta askarteluhuovasta kangassaksilla pari isompaa "kukkasta". Kesken Wallanderin tuli toinen idea, leikkelin silpuista vielä kolme pienempää "kukkasta".
Tällälailla:

        1442879.jpg
        (kahvia on siellä kupissa vielä tilkkanen, ettei kuppi pelkkää rekvisiittaa ole)

Tykkään näistäkin :) vaikka käsi on vähän kipee niillä jättisuurilla saksilla vääntämisestä. Näitähän voisi tehdä lisää, viedä vaikka tupaantuliaisiksi ihmisille, kun ne muuttaa ;)

Sellasta touhua täällä. Sain juuri äsken lapsille kynsikkäät valmiiksi, ainoastaan 40 langanpäätä odottelee päättelijää.. Se vaatii kyllä vähän hyvittelyä (lue: suklaata), siksipä tästä pinkasen kylille ja sitten seuraavan projektin pariin, tänään on saatava se pääkalloasia etenemään.
Ja vielä tähän tekstiin liittyen, pitää vähän korjata kirjoituksiaan, että ehkä tarina oli pikkasen huono termi, lähinnä ajatuksia ja muistoja toivoisin..
Nyt mukavaa alkavaa viikkoa, ja ensikerran kun kohtaamme, ollaanki jo reippaasti toisella vuodella :)