Jos torstaina oli pinaattikeittoa niin tänään tarjoillaan nokkosia :)

Uhoavan Gnun Kerttu-sukat valmistuivat eilen iltapäivällä ja tänään tuijottelin suomalaista komediaa (?) päätellen Kerttuset. Muutakin tuli siinä samalla pääteltyä, siitä kuvaa myöhemmässä vaiheessa. Nyt saunan lämmetessä ja kameran akun lataantuessa kirjottelen sukka-asian ylös.

Eli Kiitos Uhoavalle Kerttuohjeesta, oli mielenkiintoinen ja kiva ohje, eikä neulojatar päässyt kypsymään palmikkokuvioiden aikana. Lankana siis nokkosilla värjätty, alunperin puhtaanvalkoinen 7-veljestä, puikkoina iki-ihanat 3,5 numeroiset bambut. Näin kauniit niistä tuli:
 
       833843.jpg

Jotenkin kuitenkin, neulojasta johtuvista syistä, sukan edistyminen oli jotenkin hidasta ja vaikeaa. Tuntui kovasti olevan vastoinkäymisiä, ja tuli turhautunut olo, kudin oli välillä päiviä pois näkyviltä kun harmitti. Syy on seuraava (kuvasta ei kovin hyvin näy):
Nimittäin.. Kertun kudontahan alkoi äkäsesti ja puolivälissä vartta mennessäni huomasin, että tekemässäni kuviossa on virhe. Kertun kaaviossa on yksi nurja silmukka palmikkokuvioiden välissä, paitsi keskellä 2. No, meikä oliki tehnyt joka "palmikon" väliin 2 nurjaa silmukkaa, joka tietysti teki kuviosta vähän erilaiset, mitä alkuperäinen malli onkaan. En purkanut varren alkua, vaan jatkoin eteenpäin.
Seuraavaksi alkoi tökkiä nurjat silmukat. En tiedä, miten muut tekevät nurjat silmukkansa, enkä tiedä ees miten tässä ohjeessa se oli tarkoitettu tehtäväksi, mutta yritin tehdä takareunasta neuloen ja siitä tulikin erilainen kun mitä ennen olen tehnyt. Ja kun yleensä en sillälailla nurjaa neulo, niin sehän hidasti neulomista (ainakin musta tuntui siltä). Ja nurjan silmukan eritavalla "kutominen" aiheutti sitten taas ongelman kantapäähän. 2 erilaista kantapäätä tein ja purin pois. Lopulta päätin, että teen taviskantapään, kunnen enää jaksanut pohtia ja purin senkin vielä kerran pois, eli 4. kantapää sitten lopulta jäi sukkaan. Siinävaiheessa olin sitä mieltä, että hiiteen koko kudin. Väkisin kuitenkin väänsin sukan loppuun ja samalla väkisin puurtamisella sille syntyi pari. Kun olin ohittanut sukka nro kakkosen kantapään, alkoi taas neulominen maistua ja puikot kilkkas vinhaa vauhtia eteenpäin. Ehkäpä siinä oli mukana myös valmistuvan työn tuomaa hyvää mieltä, mutta ehkä myös se, että bambubuigoille oli keksittynä lisää töitä ;) sukat piti saada alta pois että pääsen seuraavaan käsiksi. Se seuraava onkin sitten tällänen:

     833846.jpg

Kuva on pimeä, epätarkka ja värit vääristyneet mutta eihän haittaa, tämähän on vain pikkunen vinkki ;) Novitan Nalle Coloria, alennusmyynnistä ostettua, puikot 3,5 ja malli tulee omasta päästä. Katotaan mitä syntyy ;)

Kovasti olen pohtinut, että liittyisinkö langan+painonvähennysjengiin, etenkin tuolle isommalle  kilomäärälle pitäisi varmaan tehdä jotain. Ainoo onkelma on kilpavarustelu, mein ihmisvaaka on rikki ja lankavaakaa en ees omista. Eli varustus pitäs laittaa enste kuntoon.. Mut luullakseni aikaa on vielä pohtia.

Nyt kuitenkin sohvalle vielä hetkex aikaa ja sitten maate, huomenna on jälleen työpäivä!