Sitä on sitte koko päivä puuhasteltu kodin siisteys mielessä. Kumma, että saan huushollin siivoiluun kulumaan koko päivän aikaa vaikka petivaatteet oli jo eilen pihalla, eikä vieläkään kaikki paikat ole "avotakkamaisessa" kunnossa. Huokaus.. avasin siis siiderin, syön kohta uuniperunan ja salaattia ja menen saunaan. Sen jälkeen on aikaa käsitöille.
Vähän jotain on valmistunutkin, langanpäitä on edelleen kolmattakymmentä jäljellä vaikka enemmän kuin 20 olen jo päätellyt..Jotain uutta ja kivaa olis nyt tarpeen mutta mitä...?
Olen ihan otettu saamistani hienoista
kommenteista, juuri sellaisia sain, mitä toivoinkin. Mulla on (omasta mielestäni) aika hyvä mielikuvitus, joten näin sieluni silmin Hanniksen kesäisellä parvekkeella mummon kanssa ja Annen pyörittelemässä jotain mistä piti tulla patalappu. Nyt pitäisi sitten päättää.. kovin vaikeaa tämä todella on, ehkä arpominen sittenkin olisi ollut parempi vaihtoehto. Taidan vielä miettiä tämän illan ja palataan huomenna asiaan.
Itse voisin käsillä tekemiseen liittyvistä muistoista turista seuraavaa:
Mulla on iso perintö äidin käsitöitä, äiti virkkasi ja neuloi ja ompelikin paljon. Mutta etenkin virkkasi. Muistan, että välillä hävetti, kun meillä oli itsetehtyjä vaatteita ja toisille ostettiin kaupasta, mutta toisaalta olin salaa ylpeä, että meidän äiti osaa ja tekee kaikenlaista käsillään.
Paljon äidin tuotoksia jäi tänne kotitaloon tänne muuttaessani ja viimeksi juuri talvella kotiutui yksi muovikassillinen äidin ja hänen äitinsä virkkaamia liinoja. Ne ovat rakkaita, kun olen lapsuuteni elänyt niiden kanssa, nähnyt kun niitä on tehty ja muuta ei äidistä enää ole jäljellä. Joulu tuntui joululta vasta kun se soikionmallinen liina oli vaihdettu olohuoneen pöydältä toiseen. Äidin synttäreillä/nimppareilla, joita vietettiin heinäkuussa, oli oman muistikuvani mukaan lähes aina valkoinen, paloista virkattu liina pöydällä. Aika monesta tulee jokin muisto mieleen.
Rakkaimpia neuleita on Revontulineuleet, joita äiti teki mulle ja veljelleni sekä itselleenkin (vai olikohan se isälle, sitä en enää muista). Villapaitoja kuitenkin on olemassa kolme kappaletta, joista näitä pienempiä olen pitänyt myös omilla lapsillani.
Punainen on siis mun, sininen veljen. Ihanaa pehmeää, ajan patinoimaa villaa. Nämähän oli silloin kahdeksankymmentäluvun alussa muotia. Ja nyt taas kirjoneule on in, eli muotipaitoja hyvinkin :)
Äiti on tehnyt myös kirjoneuleisia pipoja:
Valkoinen on mun, sininen pikkuveljen. Pipot on vuoritettu, sileää neuletta on sisäpuolella kavennuksiin asti. Muistan, että pipo kutitti ja siksi jäi paremmin pyhäpipoksi.
Samaa sarjaa oli myös lapaset:
Näitä lapasia en ole pitänyt varmaan kun muutamia kertoja, sillä muistan, että jo niiden valmistuttua ne olivat niin arvokkaat mulle, ettei niitä sopinut koulussa pitää. Pikkuveljen pipoon oli sinisävyiset lapaset, joita en omista varastoista ole löytänyt. Ehkä pojat ei niin arvosta kirjoneuletta ja lapaset on pidetty loppuun tai ne on hävinneet ties minne ojan pohjalle.
Olen joskus suunnitellut, että teen tuollaiset lapaset pari numeroa isompana itselleni, mutta toistaiseksi se on jäänyt vain ajatukseksi.
En tiedä, kuinka hullu olen, mutta en vaan tälläisiä voi hävittää, vaikka niitä ei kukaan käytäkään. Lapset saavat sitten, kun aika minusta jättää, ihmetellä varastossa, että ompas se ollu dementti ko tälläsiä on säästelly vuosikymmenet :)
Tälläisiä muistoja mulla, tulipas oikein vuodatettua. Ja nämä olivat muistoja äidin tekemistä käsitöistä. Se onkin toinen tarina, kun isän kanssa käytiin puutyökerholla tekemässä puutöitä :)
Ja niistä
ruusukupeista, kovalla etsimisellä löysin varastosta oikean laatikon, mutta aika oli kullannut nekin muistot, laatikosta ei löytynyt yhtään tassia ruusukupeille. Eikä ne olleetkaan kiinalaisia vaan puolalaisia.. mutta ovatpa muistona mummostani :)
Huomiseen, jospa nukkuisin oikein hyvin ja aamulla tietäisin kelle paketin lähettää..
Leppoisaa lauantai-iltaa!
